Suuren puun Senni

– Mutta kun tuosta vähän kasvat, pääset kyllä mukaan retkille, isä lupasi. – Onneksi meillä on Lullu. Se tuli varoittamaan meitä, kun et ollut ilmestynyt. – Hyvä tyttö! Senni taputti koiraansa pisamaiset kasvot loistaen. Lullu nuolaisi häntä onnellisena.

Hänen olisi oltava nopea, sillä yön tultua alhaalla vaanisi hämähäkkejä. Lopulta jäljellä oli enää kaksi metriä. Senni oli kuitenkin niin pieni, että se oli hänelle pitkä pudotus. Senni puri hampaansa yhteen, sulki silmänsä ja päästi jalkansa pois puun rungolta. Hän kiljaisi. Kuului vain viuh ja hän oli alhaalla. Onneksi köysi oli niin lyhyt, että hän jäi juuri ja juuri maan yläpuolelle. Hän hätkähti nähdessään terävät kivet aivan alapuolellaan. Tämän takia piti siis käyttää köyttä. Se selitti myös sen, miksi oli niin tärkeää solmia itsensä juuri oikeaan kohtaan köyttä. Senni laskeutui varovasti yhden kiven päälle. Hän varoi osumasta kiven terään ja otti köyden pois vyötäisiltään. Sitten hän mittaili katseellaan mustikkaa. Se oli varmaan ainakin hänen pituisensa. Mustikka oli pyöreä ja se olisi vaikea saada naruun kiinni. Sitten Senni huomasi mustikan varren. Voisiko

sitä käyttää? Hän yritti kiivetä mustikan päälle, mutta ei onnistunut. Jospa minä teen loppuköydestä lasson ja heitän sen mustikan varteen, Senni päätti. Hän näki jo mielessään äidin, joka ilahtuisi mustikasta, sillä heillä oli ollut ruokapulaa. Puun miehet saisivat vetää mustikan ylös. Senni teki silmukan ja heitti sen ylöspäin. Ei tärpännyt. Hän yritti yhä uudestaan ja uudestaan. Lopulta se kiristyi varren ympärille. Senni katsoi huolestuneena ylöspäin. Aurinko antoi viimeisiä himmeitä valaisujaan ennen kuin katoaisi kokonaan. Sitten hän näki mustikan takana jotain mustaa ja karvaista. Senni voihkaisi. Se saattoi merkitä vain yhtä asiaa. Siellä oli hämähäkki! Hän näki kuusi pitkää ja karvaista jalkaa. Senniä kuvotti. Hän otti narusta kiinni ja yritti kiivetä mustikan liukasta pintaa pitkin, mutta luiskahti alas. Hän yritti uudelleen hämähäkin tullessa lähemmäs. Se oli löytänyt Sennin.

Senni istuskeli puun oksalla ja mietti. Tuuli heilutti hänen pitkiä punaisia hiuksiaan. Heidän suuresta kotipuussaan oli loppumassa ruoka. Hän katseli alaspäin. Siellä oli jättikokoinen mustikka. Hänen silmänsä laajenivat. Siitä riittäisi ruokaa pitkäksi aikaa. Voisiko hän mennä alas ja kiinnittää mustikkaan köyden? Lullu tuli paikalle ja heilutti häntäänsä. Senni katsahti koiraansa ruskeilla kilteillä silmillään. – Lullu, kannattaako minun lähteä? hän kysyi. – Hau! Lullu vastasi. Ihan kuin se yrittäisi sanoa, että iso mustikka on ihan puun juurella. Minunhan pitää vain laskeutua alas, kiinnittää mustikka köyteen ja kiivetä takaisin. Muut kyllä vetävät sen ylös. Taidan mennä, Senni tuumi. Hän kipaisi hakemaan köyden ja solmi sen tiukasti kiinni tukevaan oksaan. Senni solmi köyden vyötärölleen ja lähti laskeutumaan alaspäin. Kerran hän luiskahti jalansijan pettäessä, mutta sai otteen oksasta.

Senni etsi jalansijaa. Ei löytynyt. Sitten hän hilasi itseään ylöspäin. Hän ehti ylös juuri kun hämähäkki tuli hänen alapuolelleen. Se katsoi häneen. Sitten Senni veti itsensä ylös. Hän katsoi alas ja hengähti. Hämähäkki oli lähtenyt kiipeämään hänen peräänsä. Senni irrotti köyden mustikan varvun ympäriltä ja etsi solmua. Hän huomasi sen pian ja solmi köyden vyötärönsä ympärille. Hän tarkisti vielä, että solmu oli varmasti hänen alapuolellaan. Nopeasti hän lähti etsimään puun rungosta jalansijaa. Hämähäkki oli ehtinyt mustikan päälle. Se tuli ripeästi Senni kohti. Senni kiipesi ylöspäin kovaa vauhtia. Hän tiesi ettei jaksaisi paeta hämähäkkiä hämppissuojalle asti. Silti hän kiipesi. Hämähäkki seurasi. Kun Senni oli kiivennyt metrin, hänen vauhtinsa hiljeni hiukan. Toisen metrin hikisen ja epätoivoisen kiipeämisen jälkeen hän oli aivan lopussa. Häntä iljetti hämähäkki ja sen karvaiset jalat. Senni pysähtyi. Hän ei jaksanut enää. Hän solmi köyteen uuden solmun. Hämähäkki ei

pystyisi raahaamaan häntä alas, koska se ei osannut avata solmuja. Yhtäkkiä Senni tunsi voimakkaan nykäisyn. Hän katsoi alas. Hämähäkki se ei ollut, sillä se oli vielä senttimetrin päässä Sennistä. Tällä kertaa Senni alkoi nousta hitaasti ylöspäin. Sitten vauhti kiihtyi. Yhtäkkiä Senni pysähtyi. Hän katsoi hölmistyneenä ylös. Sitten hän solmi narun uudestaan. Pian köysi nytkähti kaksi kertaa ja jatkoi matkaa. Kahden pysähdyksen jälkeen Senni tuli hämppissuojan kohdalle. Lopulta hän oli ylhäällä. Siellä häntä oli vastassa äiti ja suurin osa puun miehistä. – Senni! äiti huudahti. Hän meni halaamaan tytärtään. Isäkin oli paikalla. – Olet rohkea tyttö, mutta tuo oli todella vaarallista. Isä katsoi Senniä vakavasti. – Et ehkä tiennyt, mutta me miehetkään emme koskaan lähde puusta yksin. Sait meidät huolestuneiksi. – Niin… Senni mutisi.

Kevät 2022 Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulu Vapaudenkatu 39 - 41, 40100 Jyväskylä

<a href="https://peda.net/jklkansalaisopisto/taiteen-perusopetus/sanataidekoulu">https://peda.net/jklkansalaisopisto/taiteen-perusopetus/sanataidekoulu</a>

Taiteen perusopetuksen logo: Heidi Ruotanen

Name

Safari may block some audio or video from playing automatically and ‘read to me’ will skip these. You can configure this in Safari’s preferences.