Loading...
Riippumatto heiluu hiljaisesti ja muita kesähetkiä
Loading...
Loading...
Kirjoittajaryhmä Must(e), Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulu
Kirjoittajaryhmä Must(e)
Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulu
Kevät 2023
Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulu
Kevät 2023
1
Tyyni ranta oli rauhaisa kuin usvainen syysaamu. Joitakin tähtiä tuikki taivaalla; loput valosaaste häivytti. Järvenrannassa oli unettava äänimaisema. Aallot löivät lempeästi rantahiekkaan ja jokin yölintu aloitti kauempana konserttinsa. Kaste kerääntyi rantahiekkaa ympäröivään nurmikkoon.
Jaana istui kostealla nurmikolla ja helmeilevät kyyneleet tipahtelivat hänen poskiltaan alas maahan. Siskon kuolema oli satuttanut häntä syvästi ja koiran menetys vielä lisää.
Jaanan äiti käveli rantaan ja istui tämän viereen. “Jaana”, hän aloitti silitellen Jaanan selkää: “tiedän, että kaikki tämä sattuu ja että ikävöit heitä, mutta tiedän, että kaikki toimii vielä.”
Jaana vain istui hiljaa, katse keskittyneenä jonnekin kauas. Jaana oli kuin tyhjentynyt ilmapallo. Hän ei ollut vihainen eikä suoraan sanoen surullinenkaan. Osa hänestä oli viety. Hänen sisällään oli tyyni järvi, joka ei enää aaltoilisi samalla tavalla. Hän ei tiennyt, voisiko koskaan tuntea enää aitoa onnea.
Juuri silloin alkoi sataa. Aivan kuin luonto olisi surrut hänen kanssaan.
Tyyni ranta oli rauhaisa kuin usvainen syysaamu. Joitakin tähtiä tuikki taivaalla; loput valosaaste häivytti. Järvenrannassa oli unettava äänimaisema. Aallot löivät lempeästi rantahiekkaan ja jokin yölintu aloitti kauempana konserttinsa. Kaste kerääntyi rantahiekkaa ympäröivään nurmikkoon.
Jaana istui kostealla nurmikolla ja helmeilevät kyyneleet tipahtelivat hänen poskiltaan alas maahan. Siskon kuolema oli satuttanut häntä syvästi ja koiran menetys vielä lisää.
Jaanan äiti käveli rantaan ja istui tämän viereen. “Jaana”, hän aloitti silitellen Jaanan selkää: “tiedän, että kaikki tämä sattuu ja että ikävöit heitä, mutta tiedän, että kaikki toimii vielä.”
Jaana vain istui hiljaa, katse keskittyneenä jonnekin kauas. Jaana oli kuin tyhjentynyt ilmapallo. Hän ei ollut vihainen eikä suoraan sanoen surullinenkaan. Osa hänestä oli viety. Hänen sisällään oli tyyni järvi, joka ei enää aaltoilisi samalla tavalla. Hän ei tiennyt, voisiko koskaan tuntea enää aitoa onnea.
Juuri silloin alkoi sataa. Aivan kuin luonto olisi surrut hänen kanssaan.
2
Herään. Ulkoa kuuluu etäistä jyrinää. Luultavasti taas ukkostaa niin kuin melkein koko viikon.
Pöydälläni lojuu pari kirjaa, joita en ole lukenut. Nousen sängyltä ja nappaan toisen kirjoista. Katto ropisee yläpuolellani. Ikkunassa tulvii vain vähän valoa. Muutama välähdys välähtää silloin tällöin.
Istahdan alas ja alan lukea. Oloni on rauhallinen, mutta kuitenkin virkeä. Katson ulos ikkunasta ja odotan, kunnes sade loppuu.
Kuulin, että se max woman on melkein kuolemassa, kuulin kaveriltani. Tietysti tiesin sen, koska hänen miehensä James on kaverini. Kai ne bileet olivat liikaa hänelle.
Huokaisen ja vilkaisen ikkunasta ulos. Maailmassa tapahtuu ihan liikaa asioita.
Sade on loppunut. Avaan kirjan ja jatkan lukemista. Aurinko pilkistää pilvenreunan takaa.
Herään. Ulkoa kuuluu etäistä jyrinää. Luultavasti taas ukkostaa niin kuin melkein koko viikon.
Pöydälläni lojuu pari kirjaa, joita en ole lukenut. Nousen sängyltä ja nappaan toisen kirjoista. Katto ropisee yläpuolellani. Ikkunassa tulvii vain vähän valoa. Muutama välähdys välähtää silloin tällöin.
Istahdan alas ja alan lukea. Oloni on rauhallinen, mutta kuitenkin virkeä. Katson ulos ikkunasta ja odotan, kunnes sade loppuu.
Kuulin, että se max woman on melkein kuolemassa, kuulin kaveriltani. Tietysti tiesin sen, koska hänen miehensä James on kaverini. Kai ne bileet olivat liikaa hänelle.
Huokaisen ja vilkaisen ikkunasta ulos. Maailmassa tapahtuu ihan liikaa asioita.
Sade on loppunut. Avaan kirjan ja jatkan lukemista. Aurinko pilkistää pilvenreunan takaa.
3
Vaikka päivä on vasta alussa, niin kaste peittää puiden ja pensaiden lehdet sekä ne kengät, jotka unohtuivat ulos. Ilma on raikas ja miellyttävä.
Lattialankut narisevat jalkojeni alla. Muut ovat vielä nukkumassa, joten yritän kävellä mahdollisimman hiljaa. Tunnen olevani ninja, kun suljen vanhaa ruosteista ovea perässäni niin, ettei siitä kuuluisi ääntä.
Kävelen rantaa kohti. Päätän käydä pulahtamassa järvessä. Laitan uimapuvun ja menen portaita pitkin veteen. Kylmä vesi viilentää kehoani. Ruskeat hiukseni kelluvat vedessä. Sukellan. Tuntuu kuin uppoaisin pohjaan.
Pian rannalle astelee pikkuveljeni Tuomas. Hän tuijottaa minua odottavasti ja viittoo minua luokseen. Jatkan kuitenkin uimista.
Tuomas viittoo niin paljon, että menen hänen luokseen ja silloin kuulen jyrähdyksiä. “Tämän takia mä viitoin sut tänne”, Tuomas sanoo. Olen surullinen, koska olisin halunnut jatkaa uintia.
“No, mennäänkö uimahalliin?” ehdotan, kun lähdemme kohti kotia.
“Jos saadaan”, pikkuveljeni myöntyy.
Vaikka päivä on vasta alussa, niin kaste peittää puiden ja pensaiden lehdet sekä ne kengät, jotka unohtuivat ulos. Ilma on raikas ja miellyttävä.
Lattialankut narisevat jalkojeni alla. Muut ovat vielä nukkumassa, joten yritän kävellä mahdollisimman hiljaa. Tunnen olevani ninja, kun suljen vanhaa ruosteista ovea perässäni niin, ettei siitä kuuluisi ääntä.
Kävelen rantaa kohti. Päätän käydä pulahtamassa järvessä. Laitan uimapuvun ja menen portaita pitkin veteen. Kylmä vesi viilentää kehoani. Ruskeat hiukseni kelluvat vedessä. Sukellan. Tuntuu kuin uppoaisin pohjaan.
Pian rannalle astelee pikkuveljeni Tuomas. Hän tuijottaa minua odottavasti ja viittoo minua luokseen. Jatkan kuitenkin uimista.
Tuomas viittoo niin paljon, että menen hänen luokseen ja silloin kuulen jyrähdyksiä. “Tämän takia mä viitoin sut tänne”, Tuomas sanoo. Olen surullinen, koska olisin halunnut jatkaa uintia.
“No, mennäänkö uimahalliin?” ehdotan, kun lähdemme kohti kotia.
“Jos saadaan”, pikkuveljeni myöntyy.
4
Paahteiset auringonsäteet paahtoivat heinikkoon ja tuuli pyyhälsi halki niityn. Juoksin läpi heinänkorsien, jotka kutittelivat jalkojani. Juoksin niin pitkään, että olin aivan hikinen ja kaaduin lopulta selälleni heinikkoon. En voinut katsoa taivaalla roikkuvaa valopalloa, se oli niin kirkas, että silmiin sattuisi ja loppupäivän silmäkulmassa näkyisi vihreä iso pilkku.
Olin tullut niitylle hetken mielijohteesta, mutta nyt se tuntui hyvältä ajatukselta. Viime päivien suru tuntui vihdoin helpottavan vähän. Teki mieli pyöriä ympyrää, tanssia oloa kevyemmäksi.
Herra Peruna-Aho käveli minua kohti niityn poikki. “Kaunis päivä tänään”, hän huikkasi. “Kuuma se ainakin on”, vastasin.
Sitten makasin taas yksin. Kuuman jälkeen tuuli tuntui mukavalta, kunnes se vain jatkui ja jatkui. Äkillinen säänmuutos tuntui kirvelynä iholla ja silmissä. Kuinka kauan olin ollut tässä?
En enää miettinyt sitä. En miettinyt surua, en miettinyt mitään tästä maailmasta. Pyörittelin palmikkoani sormissani ja tipautin sen sitten taas maahan. Tässä olisi hyvä olla, joten miksi lähtisin.
Paahteiset auringonsäteet paahtoivat heinikkoon ja tuuli pyyhälsi halki niityn. Juoksin läpi heinänkorsien, jotka kutittelivat jalkojani. Juoksin niin pitkään, että olin aivan hikinen ja kaaduin lopulta selälleni heinikkoon. En voinut katsoa taivaalla roikkuvaa valopalloa, se oli niin kirkas, että silmiin sattuisi ja loppupäivän silmäkulmassa näkyisi vihreä iso pilkku.
Olin tullut niitylle hetken mielijohteesta, mutta nyt se tuntui hyvältä ajatukselta. Viime päivien suru tuntui vihdoin helpottavan vähän. Teki mieli pyöriä ympyrää, tanssia oloa kevyemmäksi.
Herra Peruna-Aho käveli minua kohti niityn poikki. “Kaunis päivä tänään”, hän huikkasi. “Kuuma se ainakin on”, vastasin.
Sitten makasin taas yksin. Kuuman jälkeen tuuli tuntui mukavalta, kunnes se vain jatkui ja jatkui. Äkillinen säänmuutos tuntui kirvelynä iholla ja silmissä. Kuinka kauan olin ollut tässä?
En enää miettinyt sitä. En miettinyt surua, en miettinyt mitään tästä maailmasta. Pyörittelin palmikkoani sormissani ja tipautin sen sitten taas maahan. Tässä olisi hyvä olla, joten miksi lähtisin.