Writing across Europe with Dahl

Sisällys

Max Sumu ja Nikin pelastus

Kaupungista toiseen

Max ja räjähtänyt komeetta

Mysteeripaketti

Jälki-istunnon jälkeen

Maxin hirveät koettelemukset

Max Sumu ja Nikin pelastus

Tuukka Saarenoja, Fanny Peltonen, Rebecca Mäkinen ja Luka Ylirautalahti

Luku 1

Taivaalla porottava aurinko loi kirkkaita säteitään ohuen pilviverhon takaa ja kello lähestyi neljää, kun huppariin ja farkkuihin sonnustautunut nuori poika asteli kohti kaupan ovia. Hänen perässään seurasi hieman lyhyempi, collegepaitaan ja legginseihin pukeutunut tyttö. Siinä olivat 16-vuotias Max ja hänen vuotta nuorempi siskonsa Niki aikeenaan ryöstää ruokaa kaupasta.
Kaksikko työntyi sisään ruosteisesti narisevista liukuovista. He tutkivat tarkkaavaisesti tuotteidentäyteisiä hyllykköjä samalla miettien, mitä he nappaisivat mukaansa. Heidän haaviinsa tarttui ruokaa sieltä sun täältä, ja laukkujen pullistellessa kylläisyyttään, he siirtyvät kassoille. Heillä ei kuitenkaan ollut aikomustakaan maksaa ostoksiaan, eihän heillä ollut rahaakaan, he vain ohittivat kassajonon muina miehinä ja juoksivat sitten lähimmälle autolle, jonka näkivät. Kyseessä oli musta avoauto, merkiltään Volkswagen.
  “Ovet ovat auki!” Max riemuitsi. “Nyt äkkiä kyytiin pelkääjän paikalle, minä hoidan ajamisen.” Niki nyökkäsi, ja hyppäsi kaaran penkille.
“Onnistunut keikka, jälleen”, Max totesi tyytyväisenä käynnistäessään auton ja lähtiessään liikkeelle. Niki vilkaisi kysyvästi taakseen huomatessaan sivusilmällään sinisiä valojuovia ja kuullessaan korviaraastavaa sireenin ääntä, joka vaati pysähtymään. “Oletko varma?” hän kysyi äänessään häivähdys pelkoa.
  “Poliisit!” Max kirosi ja painoi kaasupolkimen vasten auton lattiaa. Nikin katseesta hohki epävarmuus.
“Mitä nyt, Niki?” Max kysyi. “Vaikutat hermostuneelta.”
  Niki ravisti päätään vakuuttaen samalla:
“Ei mitään, kaikki hyvin.”
“Ei kai sinua pelota?” Max yllytti.
“Ei tietenkään!” Niki kivahti. “Mutta tiedäthän mitä teet? Menemme kovaa kyytiä.”

“Hah! Mitä kivaa nopeusrajoitusten noudattamisessa muka olisi?”
Niki nielaisi, ja Max kuuli hänen hengityksensä tihenevän. “Heitetään kytät kannoiltamme”, Max sanoi päättäväisesti ja väänsi rattia kääntäen auringossa kiiltävän auton vasemmalla sijaitsevalle kadulle. “Tähän käännökseen nuo eivät osaa varautua”, hän totesi tyytyvisenä viitaten heitä vainoaviin poliiseihin.
Hän kääntyi katsomaan taakseen. “Jep! Ohi menivät. Mokomatkin luuserit”, Max naljaili ivallisesti.
“Max! Varo!” Niki rääkäisi, ja Max kääntyi saman tien katsomaan, mistä oli kyse. Hänen hengityksensä salpautui ja hänen silmänsä laajenivat. Valtava rekka oli tulossa autoa kohti. Max huudahti kauhuissaan ja yritti kääntää autoa oikealle kaistalle. Se oli kuitenkin liian myöhäistä. Molemmilla ajoneuvoilla oli aivan liikaa vauhtia.
“Ei, ei, ei, ei, ei! Emme voi kuolla näin!” Max ajatteli ja sulki silmänsä päästäen vaikertavan parahduksen. Hän kuuli Nikin nyyhkivän vierellään. Kului sekunti, sitten toinen. Sitten vielä kolmas. Pian kuului valtava pamaus, joka tuntui siltä kuin hurjan leijonan neulaakin terävämmät kynnet olisivat viiltäneet korvia kymmenen kertaa. Maxin läpi pyyhälsi kivun aalto. Hänen korvissaan kohisi veri. Hänen sydämesä hakkasi kovempaa kuin koskaan ennen. Hänen silmänsä pysyivät tiukasti kiinni. Ilma pakeni hänen keuhkoistaan. Hän vain huusi. Hän huusi niin kovaa, kuin hänen äänensä ikinä saattoi kantaa. Niki sen sijaan ei päästänyt pihahdustakaan.
“Miten saatoin tehdä tämän meille? Anna anteeksi, siskoni, olen niin pahoillani”, Max ajatteli ja tunsi palan nousevan kurkkuunsa. Hän kuuli etäisiä sireenin ulvaisuja, muttei erottanut paloautoa, poliisiautoa tai ambulanssia toisistaan. Hän tunsi kuinka hänet nostettiin paareille, mutta hän oli liian väsynyt avatakseen silmiään. Kun hän lopulta raotti luomiaan, hän tunnisti ambulanssin katon. “Niki?” hän kuiskasi rosoisella äänellä, joka särähti kesken toisen tavun. “Onko hän kunnossa?”
Ensihoitajat katsoivat Maxia lempeästi. “Ei hätää”, yksi heistä sanoi, “kaikki on ihan hyvin.” Helpottuneena tästä tiedosta Max antoi silmiensä valahtaa kiinni. Sitten hänet ympäröi pelkkä pimeys ja alitajunnassa kolkutteleva syyllisyys ja pelko.

Luku 2

Max aukaisee silmänsä hitaasti, ja tajuaa olevansa sairaalassa. Hän näkee vieressään Nikin itkemässä omalla sairaalavuoteellaan.
“Mitä kävi, miksi itket?”. Max alkaa huolestua. hänellä ei ollut mitään tolkkua tapahtuneesta, sillä löi päänsä auton rattiin törmäyksessä. Niki jatkoi itkemistä, ja katseli pelokkaana ympärilleen.
Iso mieslääkäri astui huoneeseen.
“Hei Niki miten voit? Olen Mr Corpin, lääkärisi. Sinulle saatiin varattua leikkaussali heti tänään kolmelta!” hän sanoi.
Niki näytti kauhistuneelta, mutta Max sitäkin kauheammalta.
Lääkäri ottaa Nikiltä pari verinäytettä ja on jo lähdössä ovesta ulos, mutta Max ehtii avata suunsa.
“Anteeksi Mr Corpin, miksi olemme täällä?” Max ihmetteli.
“ Etkös olekin Max, Nikin isoveli?” lääkäri kysäisi.
“Mmh” Max vastasi vaisusti.
“ Jouduitte auto-onnettomuuteen, rekka tuli risteyksessä liian kovaa.” Mr Corpin selitti. Hän oli jo toista kertaa lähdössä ovesta ulos, mutta ei päässyt vieläkään, sillä poliisit astuivat ovesta sisään. “Löytyykö täältä Max Sumua?” poliisikonstaapeli tokaisi.
“ Täällä olen” Max vastasi ääni vapisten:
“Hyvä kun löysimme sinut! Olet siis alaikäisenä ajanut varastetulla autolla?” konstaapeli kysyi.
“Tiedämme että olet varmaan vähän järkyttynyt, joten sinun ei tarvitse puhua mitään” hän lisäsi
Konstaapeli kertoi kutsuvansa sosiaalityöntekijät tapauksen seurauksena, joten kun poliisit ja Mr Corpin olivat lähteneet huoneesta, oli Maxin aika karata.
“ Niki sinä pärjäät kyllä, minun on nyt pakko mennä jotta sinun hoitosi saadaan maksettua.” Max sanoi ja muiskautti suukon Nikin poskelle.
Max ryömi käytävien reunoissa ja lymyili verhojen takana matkalla ulko-ovelle. Yhtäkkiä Max huomasi kahvilassa Mr Corpin. Hän ei onneksi huomannut Maxia, joten Max pääsi hiljaa livahtamaan automaattiovesta.

Luku 3

Mitä nyt sitten, Max ajatteli kävellessään kadulla kohti isänsä hänelle jättämää yksiötä. Siskoni on kusessa ja en voi auttaa häntä.
Kääntyessään kotikadulleen hän näki valkoisen pakettiauton parkissa. Sen sisältä kuului erikoisia ääniä. Max käveli sen ohi välittämättä siitä. Hän avasi ulko-oven, joka narisi paljon. “Talkkari ei oo näköjään käynyt täällä vähään aikaan, kun ovi narisee”
Käveltyään portaat ylös hän avasi oven ja Pablo tuli häntä vastaan lempipaikaltaan eli heidän uuden nahkasohvan selkänojalta lappu kaulapannasaan kiinnitettynä. “ Mitä sun kaulapannas on Pablo?” Max kysyy rapsuttaessaan Pablon vatsaa, “Otan lapun pois ny älä pure”.
Max avaa lapun ja lukee sen.
Hei Max! Tiedän, että sinulla on vaikeaa, mutta minulla on ratkaisu. Sinun äidilläsi on paljon rahaa. Voisit lainata häneltä. Jos et saa rahoja hyvällä käytä minun leluani. Löydät sen aterimien seasta. Panoksia löytyy vessan kaapeista. Onneaa!
Max katsoi aterinten sekaan ja löysi sieltä pistoolin, Tästä tuli helppoa. Max ajatteli. Max otti pistoolin ja piteli sitä kädessään jännittyneenä ja mietti “Tää on hyvä.”
Max koukkasi vielä vessassa nappaamassa kaksi luotia ja käveli Pablon luokse: “ Heippa Pablo, mää lähen nyt hakeen mun äidiltä rahoja”, Max sanoi kaataessaan Pablon ruokakippoon nappuloita. “Mun on pakko tehä tää, koska muuten Niki kuolee”, Max ajatteli.
Täytettyään Pablon ruoka- ja vesikulhon Max nousi, rapsutti Pabloa vielä kerran ja lähti rappukäytävään.
Kävellessään portaita alas, hän kuuli hissistä huutoa. Max mietti “Liittyköhän noi äänet siihen pakuun?”. Max käveli pois ja avasi ulko-oven ja näkee sen valkoisen pakun siinä edelleen parkissa.

Luku 4

Max lähti pienelle kadulle ja näkee tuhatkuutioisen Kawasaki Ninjan moottoripyörän, jossa oli avaimet virtalukossa. Max ajatteli, pitäisikö varastaa moottoripyörä. Harkittuaan hetken poika otti moottoripyörän haltuunsa ja lähti ajamaan äidin osoitteelle, jonka hän näki pienestä lapusta. Sen osoite oli Metsätie 999. “Minähän olen käynyt tässä osoitteessa vähän aikaa sitten, kun olin ostamassa uutta ruskeaa sohvaa. Silloin täällä kylläkin asui vanha herttainen mummo”, Max ajatteli
Max lähti ajamaan Kawasaki Ninja moottoripyörällään vanhalle Metsätielle päin. Käännöksessä hän näki ison peuran ja kerkesi metrin päästä väistämään sitä.
Max saapui pitkän matkan jälkeen talon pihalle. Hän huomasi outoja muutoksia talossa. Se oli ruskea vaikka ennen väri oli ollut punainen, ikkunasaranat oli muutettu erilaisiksi ja pihalta oli leikattu kaikki kasvit ja laitettu niiden tilalle patsaita, patsaat olivat demonimaisia ja pelottavia. Max veikkasi, että äidistä oli tullut jonkinlainen satanisti. Talo oli kaksikerroksinen ja iso. Max harkitsi pitkän aikaa ennen kuin uskalsi lähteä lähemmäs taloa ja samalla laittoi aseeseen kaksi ammusta ja otti aseesta varmistuksen pois. Hän käveli portaat lievästi vapisten ja koputti.